Sivut

lauantai 3. toukokuuta 2014

Elinkeinona porot

Rovaniemen Keskustaopiskelijat yhdessä Lapin Keskustanuorten kanssa ottivat asiakseen tutustua poroihin elinkeinona. Aloitimme tietoisuutemme laajentamisen käymällä ensin tutustumassa porotilaan Vuotsolla 12.4. lauantaina. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja saimme tietää paljon porotalouden haasteista ja tulevaisuudennäkymistä. Keskeisenä ongelmana olivat selkeästi pedot. Petojen suuri määrä on äärimmäisen kova uhka porotaloudelle.

Tutustumisemme poroihin elinkeinona jatkui 15.4. tiistaina organisaatiovierailulla Lapin Lihan tuotantolaitoksille Rovaniemelle. Yllätyimme positiivisesti kyseisen organisaation suuresta liikevaihdosta ja volyymista. Erityisen mielenkiintoista oli havaita se, miten tuotantoketjun kahdessa eri päässä petopolitiikka nousi suurimmaksi uhaksi kummassakin. Pelko siitä, että mikäli Suomen ja Ruotsin Lapista tehdään Euroopan petoreservaatti, loppuu poroelinkeino pahimmassa tapauksessa kokonaan.

Porotaloudella ja poroilla elinkeinona on pitkät perinteet maassamme. Taloudellinen merkitys on helposti mitattavissa rahalla, mutta porotalouden kulttuurillista merkitystä on vaikea edes sanoin kuvailla. Pedot eivät ihan heti Suomesta lopu, vaikka niitä hieman enemmän saisi kaataakin. Sen sijaan eräs elinkeino on oikeasti uhattuna. Meillä on tässä miettimisen paikka.

Pekka Alakoski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti