Sivut

torstai 27. marraskuuta 2014

Mun Kepu sanoo tahdon


Ei tarvitse katsoa kuin vanhempiemme nuoruuteen, jolloin jokainen ei kelvannut miniäksi tai vävyksi. Kaikki eivät olleet tasa-arvoisia yhteisön silmissä. Maaseudulle tilalle miniäksi ei kaupunkilainen kelvannut ja kylällä kohistiin kuukausia, ellei jopa vuosia aiheesta. Onkohan tuo stadin likka niin kuin me muut? Ei edes tervehdi kaikkia ohiajajia, ylpeäkin näyttää olevan.

Maailma muuttuu ja niin muuttuvat ajatukset. Esimerkki kaupunkilaisen ”sopimattomuudesta” miniäksi tuntuu tänä päivänä kaukaiselta. Tasa-arvoinen avioliittolaki on sen sijaan lähellä. Niin lähellä, että sen voi melkein jo maistaa.

Tilan jatkaja sanoi tahdon stadilaiselle rakkaudelleen. Annammeko me samaa sukupuolta edustaville mahdollisuuden sanoa tahdon toisilleen? #Munkepu sanoo tahdon.

torstai 13. marraskuuta 2014

Kohti vaaleja

Aina politiikka ei ole pelkkää hauskanpitoa vaikka pieni pilke silmäkulmassa on hyvä pitääkin. Keskustan Opiskelijaliiton lisäksi Keskustanuoret ovat toinen merkittävä valtakunnallinen keskustalainen järjestö. RoKelaiset vaikuttavat vahvasti luonnollisesti tahoillaan myös Keskustanuorten puolella ja 24.–26.10. meihin saattoikin törmätä Oulussa Keskustanuorten liittokokouksessa.

Aktiivimme vaikuttivat eri nuorten piireissä ja tekivät tärkeää keskustalaista työtä sekä merkittäviä linjauksia niin yleiskeskustelussa kun valiokunnissakin. Kenttätyön lisäksi tällaista linjatyötä tarvitaan antamaan pelimerkkejä siihen keskustalaiseen politiikkaan jota haluamme edustaa ja viedä eteenpäin. Linjaukset jatkuvat tulevana viikonloppuna Joensuussa Keskustan Opiskeijaliiton liittokokouksessa.

Olemme menossa parhaillaan kohti vaaleja ja Keskustan nykyinen tilanne vaikuttaa lupaavalta. Meillä ei kuitenkaan ole varaa ylpistyä. Ainoastaan luomalla konkreettisia vaihtoehtoja ja tekemällä aktiivista kenttätyötä ihmisten keskuudessa voimme onnistua ensi kevään eduskuntavaaleissa. Toivottavasti vaalikilpa käydään reilusti ja rehdisti. Vaalien jälkeen koittaa aina arki ja aika, jolloin yhteistyötä eritasojen kanssa on tehtävä asioiden eteenpäin viemiseksi. Kilpailu ja erilaiset mielipiteet kuuluvat suomalaiseen demokratiaan ja ovat mielestäni rikkaus. Näistä mielipiteistä on kuitenkin kyettävä luomaan kestäviä ja Suomen etua ajavia konkreettisia ratkaisuja. Uskon meidän kaikkien haluavan Suomen ja suomalaisten parasta. Kävi vaaleissa miten tahansa, toivottavasti kaikki puolueet muistamme tämän.


Pekka Alakoski
puheenjohtaja